Toyota nostalgia -tapahtuma Maakunnan Autossa kesäkuussa
Kirjoittanut Harri Ylä-Outinen
09.05.2010
Autovanhukset kokoontuvat myös tänä vuonna Nostalgia 2010 –tapahtuman merkeissä. Kesäkuun toisena viikonloppuna, 12.-13.6.2010 käyntiin pyörähtävä tapahtuma kulkee edelleen samalla teemalla; Toyota Still Going Strong. Tapahtumassa nähdään jälleen vanhoja autokaunottaria monien vuosikymmenten ajalta.
Yleisö saa jälleen äänestää näyttelyn kauneimman auton, jonka omistaja palkitaan maineen ja kunnian lisäksi tavarapalkinnoin. Näyttelyn kauneimman auton tittelistä tänä vuonna kisaa n.80 toinen toistaan upeampaa autokaunotarta.
Tapahtumaan on vapaa pääsy niin vieraille kuin osallistujillekin. Tervetuloa koko perheen mielenkiintoiseen tapahtumaan!
Viimeksi päivitetty ( 10.05.2010 )
Toyota kertoo tehneensä läpimurron sähköautojen akkuteknologiassa
Kirjoittanut Mika Latvala
21.08.2009
Japanilainen autonvalmistaja Toyota sanoo kehittäneensä uuden teknologian, jonka avulla nykyisten litium-ioni-akkujen sähkönvarauskykyä voidaan lisätä merkittävästi, kertoo Automotive News -lehti.
Toyota Priukseen pohjaavasta coupesta on saatu uusia tietoja. Hybrid saattaa saada nimekseen MR-2 ja se tulee kilpailemaan Hondan CR-Z:n kanssa samoilla markkinoilla. Auton ulkonäöstä ei vielä ole tietoja, mutta sen odotetaan olevan täysin omanlainen ja sporttinen.