Päävalikko
Etusivu
Keskustelufoorumi
Kerhotuotteet
UKK / FAQ
Liity jäseneksi!
Uutiset
Liity jäseneksi!
FinToys
Kumppanit
Kirjasto
Tapahtumat
Kilpailut
Linkit
Ota yhteyttä
Haku
Etusivu arrow Tapahtumat arrow 2007 arrow Pohjois-Suomen dynopäivät 19.5.2007
 
Advertisement
 
Pohjois-Suomen dynopäivät 19.5.2007 PDF Tulosta
Kirjoittanut Katja Huru   
19.05.2007

Pohjois-Suomen dynopäivän aamu valkeni sateisena ja harmaana.

Iin Shellille oli kuitenkin kokoontunut 12 henkeä puoli yhdeksäksi aamukahvin merkeissä.

(C) Anzu

Yhdeksän aikoihin lähdimme Cervinin johdolla kohti Simoa. Perille osattiin hyvin. Myöhemmin paikalle saapui Pete88 Ylivieskasta kavereineen ja Kajaanista Linkooja kaverinsa kanssa. Paikalla kävi myös rupattelemassa Tiljan Mika Kemistä. Kaukaisimmat jäsenet olivat Antonia, joka saapui Hiluxin kanssa Kuopiosta ja Linkooja Kajaanista, molemmille hatun noston (C) Anzuarvoinen suoritus. Linkooja toi paikalle päivän mielenkiintoisimman härvelin eli putkiksen, joka oli varustettu 4A-GTE:llä. Siitä mitattiin päivän suurimmat tehot vaikka renkaat sutivat ja olivat jopa sulaa.

Päivä oli kaikin puolin onnistunut, vaikkakin muutamat olivat pettyneitä tehoihinsa. Kukkosen Seppo oli hyvä tyyppi, mittasi jopa muutamista autoista tehot useammin kuin sovitut kaksi kertaa.

Neljän aikoihin porukka alkoi lähteä pois. Pitkänmatkalaiset olivat lähteneet jo aikaisemmin. Kursu jäi vielä neljänkin jälkeen paikalle, säädättämään omaa Celicaansa.

Dynotulokset (vain jäsenille):

Jutila, Corolla E8 4A-GE, vertailu suodatinkotelo aukaistuna & normaali
Linkooja, Corolla E12 1.6 VVT-i
Linkooja, Putkis 4A-GTE
Cervini, Corolla AE111
AnssiK, Corolla AE111 G6R
Hapa, Celica ST182
Pete88, CarinaII 4A-GE
Kyyry, TE20 "WRC"
emk67, RA22 18R-GE

Kiitos Hapalle käyristä. Valitettavasti dynon tulostinlaitteen lämpöpaperi oli päässyt loppumaan eikä käyriä saatu paperille.

Viimeksi päivitetty ( 10.09.2007 )
 
< Edellinen
© 2007 Toyota Club of Finland