|
12.syyskuuta Toyota Club of Finlandin jäsenistö kokoontui Jyväskylään dynopäivän merkeissä.
Mittauspaikkana toimi MoTest ja siellä hoiti hommia Mika Oikari. Virallinen aloittamisaika oli klo 9, mutta keski-suomen "aktiivit" saapuivat paikalle jo klo 8.30 katselemaan paikkoja jotta osataan olla apuna. Apu tulikin tarpeeseen kun Mikalta oli toinen käsi paketissa.
Ensimmäinen auto oli rullilla jo ennen yhdeksää. Pari ensimmäistä autoa meni harjoitellessa kiinnittämistä, mutta siitä eteenpäin hommat alkoi sujumaan omalla painollaan. uolilta päivin pidettiin lyhyt ruokatauko, joka onnistuikin erittäin sujuvasti kun MoTest oli järjestänyt ulos kahvion" josta sai ostaa kahvia, makkaraa jne. Ruokataukoon mennessä olikin puolet suurinpiirtein mitattu.  Tauon jälkeen mitattiin viimeiset takavedot, minka jälkeen vuorosssa olivat etuvetoiset. Näiden jälkeen päivä olikin jo lähes ohi mutta vielä innostuttiin venyttämään niin saatiin pari 4-vetoista sekä yksi takaveto lisää. Tämän jälkeen siirryttiin porukalla kauppaan, josta jokainen osteli tarpeellisia illanviettoon. Tästä ajeltiin letkassa kohti yöpymis- ja illanviettopaikkaa eli leirikeskus Kangaslampea. Matkaa kertyi noin 60km, josta hiekkatietä muutamat viimeiset kilometrit. Majoittumisen jälkeen oli vuorossa ruokailu. Ruokana oli pastaa ja bolognesekastiketta. Ruoan jälkeen loppuilta oli vapaa seurustelua, jota mahdollista suorittaa esim. isossa rantasaunassa. Hurjimmat kävivät vielä uimassa ja taisipa osa saunoa pariinkin otteeseen.
Sunnuntaina ohjelmassa ei ollutkaan muuta kuin aamupala ja odottelua että uskaltaa lähteä matkaamaan kohti kotia. Tulokset (nick / auto / teho+vääntö):
CarinaGl Caldina 3S-GTE 252hv/338Nm Juha Eerikäinen Auris 2AD-FHV 177hv/415Nm EMK67 Celica TA22 5S-GE 206hv/250Nm GT20 Corolla KE20 322hv/363Nm HulluJukka Corolla AE92 121hv/137nm Jarkko Corolla KE20 2T-T 184hv/292Nm Jaska77 Carina 4A-GE 124hv/157Nm JPS Corolla EE80 2E-TE 181hv/215Nm Makeh Corolla AE92 4A-GZE 169hv/214Nm Mielipuoli Cressida LX60 92hv/188Nm Miksune MR2 4A-GE 127hv/148Nm Nille Corolla EE90 4E-FTE 257hv/281Nm Rami Koivunen Corolla KE70 4A-FE 111hv/139Nm Siilo Land-Cruiser HJ60 161hv/395Nm Teukka Corolla AE86 4A-GTE 177hv/241Nm Tommi Corolla EE100 4E-FTE 146hv/180Nm Tuomisto Celica XT RA61 22R 166hv/232Nm Sup4ver Supra 633hv/810Nm Venom Supra JZA70 276hv/505Nm Wilsa Tercel 4wd AL20 4A-F 107hv/134Nm |