Päävalikko
Etusivu
Keskustelufoorumi
Kerhotuotteet
UKK / FAQ
Liity jäseneksi!
Uutiset
Liity jäseneksi!
FinToys
Kumppanit
Kirjasto
Tapahtumat
Kilpailut
Linkit
Ota yhteyttä
Haku
Etusivu arrow Tapahtumat arrow 2011 arrow Jyväskylän dynopäivä 17.9.2011 sekä yhdistyksen ylimääräinen kokous
 
Advertisement
 
Jyväskylän dynopäivä 17.9.2011 sekä yhdistyksen ylimääräinen kokous PDF Tulosta
Kirjoittanut Ilkka Mäkäräinen / ML   
26.09.2011
Kolmatta kertaa oltiin jo MoTest:lla Oikarin Mikan hyvissä hoivissa. Yllättäen tänä vuonna ei tapahtunut perinteistä autokatoa viimeisen viikon aikana niin kuin normaalisti. Mitä nyt Tampereen suunnasta tulevista yksi auto hajosi hieman ennen Jyväskylään saaapumista. Kaiken kaikkiaan päivän aikana mitattiin 20 autosta tehot.Aikaa tähän meni noin 6 tuntia, eli varsin rivakkaasti hommat eteni.

MoTest:n puolelta oli järjestetty jälleen myyntikoju josta sai makkaraa, kahvia ja sämpylää ostettua.

Kolmen jälkeen kun autot oli penkitetty siirryttiin kauppaan josta matkaa jatkettiin kohti illanviettopaikkaa. Matkan varrelle sattui erinäisiä yllätyksiä ja mutkia.Ensimmäinen porukka osasi navigaattorin perusteella perille mutta menettivät toisen takarenkaan viimeiseen risteykseen. Toinen porukka lähti Hirvaskankaan ABC:ltä navigaattorin ohjastamana jatkamaan matkaa kun allekirjoittanut suuntasi kotiin hakemaan vararengasta. Kun saavuin vararenkaan kera leirikeskuksen pihaan yllätykseksi sain huomata että toinen porukka ei ollut vielä saapunut. Puheluiden ja yhden marjanpoimijan avustajana tämäkin porukka saapui perille viimein.

Illanvietto menikin leppoisasti ja kaupasta haetut leivät tekivät kauppaansa. Saunakin oli lämpimänä useamman tunnin ja kävivätpä hurjimmat uimassakin.

 Sunnuntaina olikin ihan virallista ohjelmaa kun kerhon ylimääräinen kokous alkoi klo 11.00. Kokouksessa käsiteltiin sääntömuutosta jolla hallituskaudesta tulisi 2-vuotinen. Kokouksessa päätettiinkin muuttaa sääntöjä niin että hallitukseen kuuluu vähintään 6 jäsentä ja enintään 10 jäsentä. Hallituskauden pituus muuttuu 2-vuotiseksi niin, että kuudesta hallituksesta olevasta jäsenestä 3 on aina erovuorolaisia. Ensi kesän vuosikokouksessa äänestetään hallitukseen 3 jäsentä 2 vuodeksi ja 3 jäsentä vuodeksi. Tällä saadaankin käynnistettyä erovuoroisuus. Kokouksen jälkeen syötiin vielä loputkin eväät pois ja siivoiltiin alue jopa parempaan kuntoon kuin tullessa.

Kiitoksia kaikille osallistujille, eiköhän ensi syksynä jälleen tavata täällä.

Tulokset (nick / auto / teho+vääntö)
emk67 CelicaSupra 2jz-gte 545hv/696Nm
emppu Starlet 4k 92hv/122Nm
gt20 Ke20 4a-gte 438hv/495Nm
hullu_jukka Carina E 126hv/186Nm
ilkka St162 133hv/171Nm
jari Starlet 5k turbo 147hv7189Nm
JPS Corolla FX 4a-gte 234hv/277Nm
k.mäki Soarer 244hv/391Nm
krisse k e10 4a-gze 143hv/209Nm
make_r Aristo jzs147 321hv/456Nm
makeh Ta47 stw 4a-f 79hv/133Nm
mikko is300 turbo 294hv/369Nm
mk_tuning Corolla 2e-t 134hv/176Nm
moppitukka Ma70 mega 441hv/636Nm
ode Yaris turbo 162hv/227Nm
siilo Aristo jzs161 299hv/432Nm
tane Cressida 5m-ge 158hv/210Nm
tojoloota ae86 turbo 165hv/231Nm
tommi st205 257hv/343Nm
turbiini Drifting carina mersun dieselillä 421hv/660Nm

 

Kokouksen pöytäkirja ladattavissa tästä .

Viimeksi päivitetty ( 27.07.2012 )
 
< Edellinen   Seuraava >
© 2007 Toyota Club of Finland