Kaakonkulman pikkujoulut 2009
03.02.2010
  .

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaakonkulman pikkujoulut 2009 juhlittiin 18. joulukuuta edellisvuoden hyvien kokemusten innostamana jälleen samassa miljöössä, Lappeenrantalaisessa Navetorium ”elämysteatterissa”.

Kyseessähän on vanha navetan vintti jonne on rakennettu elokuvateatteri nykypäivän huippulaittein, sekä viihtyisät sauna- ja baaritilat. Ja kaiken kruunaa pihalta vieretysten löytyvät savusauna ja kylpytynnyrit.

Toyota-kerhon väkeä saapui paikalle viisitoista henkeä ja mukaan oli saatu myös paikallisen yhteistyökumppanin edustus. Ilta aloitettiin kokoontumalla navetalle kuuden maissa ja kun väki oli paikalla, oli elokuvan vuoro. Tällä kertaa katsoimme jenkkikomedian nimeltä The Hangover (Kauhea Kankkunen). Naurun määrästä päätellen leffasta pidettiin ja samantyylisiä kommentteja saimmekin kuulla jälkikäteen. Lieneekö jopa joidenkin kohdalla toiminut opettavaisena tarinana illan pullonkallisteluista päätettäessä, todennäköisesti ei…

Elokuvanautinnon jälkeen olikin vuoro siirtyä saunanautintojen puoleen, ensin naiset ja sitten mieskööri. Käytettävissä oli sekä sisäsauna valkokangasnäkymin ja vuolukivikaiuttimin, että perinteisempi savusauna pihamaalla. Tilaa siis riitti! Ja löylyjen välillä oli mahdollisuus pulahtaa mukavan lämpöiseen kylpypaljuun, mahtava kokemus talviöisen pakkastaivaan alla!

Saunomisen ohessa loppuiltaan kuului myös pientä iltapalaa, rallia isolta näytöltä sekä tietysti paljon tarinaa niin autoista kuin kaikesta muustakin. Navetoriumiin oltiin tyytyväisiä ja kaikilla tuntui olevan mukava ilta. Joillakin tarinan mukaan jopa niin mukava, että sen katkaisi vasta kaupungin yöelämässä nähty valomerkki…

 

Kuvia:

.

 

.

 

.

Viimeksi päivitetty ( 03.02.2010 )